in english

- Opintoseteleitä vielä haettavana!

Kesäyliopiston koulutuksiin on mahdollista hakea koulutuskohtaista opintoseteliä, joka alentaa kurssimaksua.

Opintosetelityyppisillä avustuksilla tuettavan koulutuksen kohderyhmiä ovat maahanmuuttajat, työttömät, eläkkeellä olevat, ikääntyneet, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat ja opintonsa keskeyttäneet. Tässä yhteydessä
Maahanmuuttajalla tarkoitetaan Suomeen muuttanutta ulkomaalaista henkilöä, jolla on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa. Maahanmuuttaja-käsitteeseen ei toistaiseksi katsota kuuluvan turvapaikanhakijoita.
Työttömällä henkilöllä tarkoitetaan työnhakijaa, joka on ilman työtä ja kokopäivätyöhön käytettävissä tai joka odottaa sovitun työn alkamista.
Työttömäksi voidaan lukea myös pitkähköksi ajaksi lomautettu henkilö.
Eläkkeellä olevalla tarkoitetaan henkilöä, joka Kansaneläkelaitoksen tai Eläketurvan tietojen mukaan saa eläkettä eikä ole ansiotyössä.
Ikääntyneellä tarkoitetaan henkilöä, joka kokee, että ikä asettaa rajoituksia tai aiheuttaa syrjintää esimerkiksi työelämässä. Kesäyliopisto ja opiskelija arvioivat yhdessä kohderyhmään kuulumisen.
Alhaisen pohjakoulutuksen omaavalla tarkoitetaan henkilöä, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta tai pelkän toisen asteen koulutuksen omaavaa henkilöä, jolla ei ole työ- tai jatko-opiskelupaikkaa.
Opintonsa keskeyttäneiden kohderyhmään kuulumisen arvioivat kesäyliopisto ja opiskelija yhdessä.

Opintoseteliä haetaan lomakkeella, jonka saa kesäyliopiston toimistosta. Opintoseteliä voi myös hakea sähköisen ilmoittautumislomakkeen kohdassa lisätietoja. Hakemukseen tulee merkitä mihin opintoseteliin oikeuttavista ryhmistä hakija katsoo kuuluvansa ja toimittaa tästä todiste (esim. eläkeläiskortti) kesäyliopistolle. Opintoseteleitä myönnetään niin kauan kuin rahoitusta riittää. Mikäli koulutuksen hinta on 100 € tai vähemmän, opintosetelin suuruus on 50 % kurssimaksusta. Kalliimpien kurssien osalta opintoseteli on määritelty kurssikohtaisesti.

Kysy lisää toimistostamme p. (015) 5550 853 tai Turn on JavaScript!.